Anna läheisillesi
lahjaksi hyvinvointia!

Kunnon kotitreeniohjelma

Nyt -10€ tarjous rajoitetun ajan! (norm. 31€)

Treeniohjelman esittelyvideo

Älä anna turhaa krääsää lahjaksi!

Anna läheisillesi lahjaksi kotitreeniohjelma, jolla voi aloittaa tehokkaan kuntokuurin  oman kodin turvassa. Ja mikä parasta, sinun ei tarvitse tietää mitä kuntoiluvälineitä lahjan saajalla on, sillä Kunnon kotitreeniohjelma suoritetaan ilman minkäänlaisia treenivälineitä. Olemme tehneet lahjan hankkimisen NIIN helpoksi sinulle, että sinun ei tarvitse miettiä vastaanottavan kuntotasoa, sillä ohjelmassa on 3 eri vaativuusastetta.

Miten lahjan saaja hyötyy Kunnon kotitreeneistä?

Tällä treeniohjelmalla saa liikunnan terveysvaikutukset omassa kodissa tehokkaasti ja turvallisesti. Jo parin viikon treenaamisen jälkeen lihakset alkavat vahvistua. Luun tiheys alkaa kasvamaan treenatessa. Sokeriaineenvaihdunta paranee ja jaksaminen alkaa parantua. Treenit on suunnattu monipuolisesti eri kehonosiin, jotta kroppa pysyy tasapainoisena. Lisäksi liikkuvuus lisääntyy perusteellisesti suunniteltujen alkulämmittelyjen ansiosta. Kehosta ei tule siis ainoastaan vahvempi vaan myös toiminnallisempi!

Treeniohjelma

on suunniteltu kolmea perusajatusta noudattaen:

1. Ei tarvitse mitään lisätarvikkeita kuntoiluun. Kaikki mitä tarvitaan on oman kropan paino, penkki/tuoli jolla kotona istua ja pyyhe.
2. Kuntoilussa tapahtuu nousujohteinen
edistyminen.  Kokonaisuudesta löytyy kolmen tasoisia harjoitteita: helppo, keskitaso, vaikea. Tällä tavalla jokainen voi aloittaa jostain ja haastetta ohjelmassa piisaa pidemmäksikin aikaa!

3. Koko kroppa treenataan läpi. Ohjelmasta löydät treenit yläkropalle, alakropalle ja keskikropalle. Tällä tavalla kehitys tapahtuu jokaisella osa-alueella tasavahvasti.


Kurssia on helppo seurata ja sen käyttöliittymä on intuitiivinen. Kaikki ohjeet löytyvät sekä selostettujen videoiden että tekstin muodossa. Ohjelmaa pystyy käyttämään kätevästi mobiililaitteilla ja tietokoneella. Kotona treenaamisesta ei ole koskaan tehty näin helppoa!

Asiakaskokemukset

"Tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin kokeilla treeniohjelmaa nettikurssin muodossa. Olen aina ollut siinä uskossa, että nettikurssien avulla treenaaminen jää latteaksi. Tässä olin kuitenkin väärässä!

Kunnontuen treenivideot ovat erittäin selkeät ja jokaisessa liikkeessä pystyy valitsemaan itselleen haluamansa tason: helppo, keskitaso ja vaikea. Liikkeet on suunniteltu kaiken tasoisille treenajille, jonka vuoksi niin aloittelijoille kuin pitkäänkin treenanneille löytyy liikkeistä haastetta.

Mikäli motivaatio on hukassa ja et oikein tiedä miten treenaisit kotona, suosittelen ehdottomasti tätä nettikurssia! Itse olen saanut tämän myötä kotona treenaamiseen aivan uudenlaista puhtia!
Heini
Digisuunnittelija
"Käytän Kunnontuen kotitreeniohjelmaa. Koen tärkeäksi pysyä kunnossa, mutta koska en ole mikään liikuntaintoilija, en halua käyttää kuntoiluun tai sen suunnitteluun paljoa aikaani. 

Kotitreeniohjelma sisältää tehokkaita, monipuolisia ja riittävän lyhyitä treenejä, joiden avulla kunto pysyy hyvänä ja keho saa monipuolista liikettäJokaiseen liikkeeseen on sisällytetty eri tasoisia vaihtoehtoja, joten ohjelma sopii kaikenkuntoisille."
Jevgeni
Itsevarmuuskouluttaja & opiskelija

"Kunnon kotitreenit on monipuolinen ja tehokas treenipaketti, joka on helppo toteuttaa kotona alkulämmittelystä lähtien. Aikaa kuluu n. 30 minuuttia per treeni. Treenin voi toteuttaa kiertoharjoitteluna tai yksi liike kerrallaan.

Liikkeet ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta erittäin tehokkaita ja monipuolisia eikä niihin tarvitse apuvälineitä.

Alusta yllätti helpokäyttöisyydellään ja erittäin hyvä juttu on, että kaikkiin liikkeisiin löytyy selkeät ohjeet sekä kirjallisesti että videona. Video-ohjeistuksen avulla on helppoa hahmottaa liikkeiden oikeanlainen suoritustekniikka.

Varsinaisten treeniliikkeiden lisäksi ohjelmasta löytyy kehonhuoltoharjoitteita, jotka ainakin itselleni tuli tarpeeseen. Viikon treenailun jälkeen voin suositella ohjelmaa kaikille, helpommaksi ei enää voi treenaaminen mennä!"
Marika
Liikunnanohjauksen opiskelija

"Yleensä olen melko skeptinen nettikurssien suhteen ja haluan varmistua, että kurssin takana on oikeasti osaavat ammattilaiset. Tämä kurssi huokuu laatua ja ammattitaitoa.

Videot ovat lyhyet ja selkeät. Tekniikkaan on kiinnitetty huomiota. Ilahduin siitä, että liikkeissä on huomioitu turvallisuus ja ydinkohdat. Myös alkulämmittelyt ovat perusteelliset.Tehokkaita perusliikkeitä. Mukana myös uusia liikkeitä. Virkistävää! En olisi uskonut, kuinka tehokasta kotitreeni voi olla!

Jäin koukkuun. Treenistä on tullut lähes jokapäiväinen rutiini, jonka teen heti lapsen mentyä nukkumaan."
Karoliina
Kotiäiti & fysioterapeutti

 

OHJELMAN SISÄLTÖ

 

JOHDANTO

Kurssin ja alustan käyttöohjeet

YLÄVARTALOTREENI
(kesto n. 45min)

Alkulämmittely
(liikkuvuus ja tukilihas aktivaatio)

4 ylävartalon lihaskuntoliikettä.

ALAVARTALOTREENI
(kesto n. 1h)

Alkulämmittely
(liikkuvuus, pikakardio ja tukilihastreeni)

5 alavartalon lihaskuntoliikettä

KESKIVARTALOTREENI
(kesto n. 1h)

Alkulämmittely
(liikkuvuus ja tukilihasten aktivaatio)

6 keskivartalon lihaskuntoliikettä

EXTRA SISÄLTÖÄ

Vinkkejä kehonhuoltoon ja liikkuvuuteen

 

Oston yhteydessä sinulta pyydetään ostajan sähköpostiosoitetta. Lähetämme tähän osoitteeseen vuorokauden sisällä linkin, jonka kautta lahjan saanut pääsee aloittamaan polkunsa kohti vaivatonta niskaa!

 

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Miten kauan minulla on pääsy ohjelman pariin?

Kun teet ostoksen, kokonaisuus on kokonaan käytössäsi! Ainoa poikkeus tähän on se, että Teachable alustana lakkaa olemasta, mutta se on epätodennäköistä. 😀

Vaatiiko harjoitteiden tekeminen aiempaa liikunnallista taustaa?

Ei vaadi. Olemme laatineet aloittelijoille sopivat harjoitteet, joilla jokainen pääsee treenissä lentävään starttiin! Lisäksi harjoitteiden vaativuus kasvaa siinä määrin, että myös kokeneemmat liikkujat saavat kovaa treeniä aikaiseksi.

Minulla on vaikeuksia harjoitteiden tekemisessä, mitä teen?

Ota rohkeasti yhteyttä meihin, autamme sinua mielellämme haasteiden yli. Meihin saat parhaiten yhteyden sähköpostitse, info@andoria.nordname.net. Voit myös laittaa meille yksityisviestiä sosiaalisen median kanavissa @kunnontuki tai voit soittaa numeroon +358 45 6393416.

Miten treeniohjelmasta maksetaan?

Kun olet ilmoittanut halukkuutesi aloittaa verkkukurssimme, sinulta pyydetään pankkikorttisi/luottokorttisi tiedot, kuten muidenkin online-ostosten tapaan. Tällöin maksu veloitetaan tililtäsi. Maksun veloittaa Teachable Inc. joka on kansanvälinen, iso ja luotettava verkkokurssipalvelujen tarjoaja. Maksun välittää Stripe, jota käyttää muunmuassa SpotifyVolvoH&M sekä Sanoma maksujen välittämiseen. Vaihtoehtoisesti voit myös maksaa Google Pay-järjestelmän kautta. Hinta sisältää Suomen arvonlisäveron, jonka Teachable -alusta ilmoittaa Suomen Verovirastoon. Jos ostat tämän kurssin muualta päin maailmaa, hinta voi poiketa riippuen paikallisesta arvonlisäverosta. Maksaminen on siis turvallista, luotettavaa ja kansainvälisten lakien ja standardien mukaista.